Jeejeeejeeee ! Nytten se on niinkun virallista. Eilen oli tosiaan se suuri päivä kun lukio päättyy ja saa sen valkolakin päähän !

Kuvassa rehtori ojentaa mulle todistuksen
isi,minä,äiti ja make,miika otti kuvan.
Meillä oli ihan kotona ne juhlat koska meillä on sen verran iso talo eikä vieraita nyt ollut mitenkään hirmupaljoa,sellaset 35 ehkä vähän alle. Melkeen kaikki pääsi tulemaan ketä oli kutsuttu. Kavereitakin oli mutta ne ei kauaa ollu kun piti kiertää muitakin juhlia.

Tältä näytti eteisen lipaston päällinen. Skumppalasit(joissa ei kyllä vielä ollut juotavia). Niin ja eihän meillä ollut edes skumppaa koska en tykkää siitä. Meillä oli Fragolan metsämansikka kuohuviiniä ! Se on aivan sairaan hyvää. Tohon pöydälle keräsin kortit ja ruusut sekä lahjat jotka nyt esille vois jättää. Lahjaksi sain siis suurimmaksi osaksi rahaa(melkeen 1000e) ja lisäksi sain mummilta ja vaarilta M-kirjain korun sekä korvakorut. Serkulta sen avokilta vain sellasia isoja coctail laseja sekä pillejä ja jääpalamuotin. Oli kivat juhlat. Vieraat olivat lähteneet jo siinä viiden maissa ja sitten itsekin suuntasin pois kotoota. Ekana menin tähän lähelle alottelemaan pippaloihin koska kaverin juhlat oli vielä kesken. Siellä join ja kuuntelin hyvää musiikkia. Helsinkiin päästiin lähtemään siinä puoli kymmenen jälkeen. Haettiin muutama kaveri kyytiin ja nokka kohti Helsinkiä. Ei jaksettu lähteä enään hietsuun vaan mentiin sitten juomaan vikat juomat graniittitalon ja tennarin väliin. Siinä odotettiin vielä muutamaa kaveria. Jonka jälkeen sitten tanssahtelemaan ja vietettiin kyllä huippuilta :)


ADIOS